perjantai 18. huhtikuuta 2014

Heipä hei ja tervetuloa!

isänpäiväkakku3 isänpäiväkakku4

Heipä hei ja tervetuloa! 

Joillekin voi olla suuri ihmetys, kun kyhäsin leivonta- ja ruokablogin pystyyn lifestyleblogi Salla's lifen rinnalle. Intohimoni ruokaa ja leivontaa kohtaan on kyllä varmasti voinut aistia vanhankin blogini puolella, enkä usko, että sekään jää aivan paitsi näistä hommista. Halusin kuitenkin eriyttää tämän ruoka- ja leivontajutun sekä koota tänne reseptejä. Myös ruoka- ja leivosarvosteluiltakaan tuskin voidaan välttyä.

Olen jo vuosia pohtinut ruoka- ja leivontablogin perustamista, mutta olen arastellut jostain syystä. Nyt kuitenkin koen, että aika on oikea ja itselläni on tarpeeksi rohkeutta näyttää 'erikoisosaamistani'. Olen saanut hirveästi tsemppiä ystäviltäni ja lähipiiriltäni Leipurin Tyttären perustamiseen ja siitä se lähtikin -rakkaudesta ruokaan.

Ihan oikeasti en ole tosielämässä Leipurin Tytär, mutta melkein. Olen syntynyt 6. helmikuuta eli melkein Runebergin päivänä ja äitini lähti sairaalaan synnyttämään minua kesken Runebergin torttujen leipomisen -ehkä tämä ruokainnostus lähtikin siitä. Ensikosketuksen leipomiseen sain hyvin nuorena, sillä äitini on innokas leipoja. Todellisen kosketuksen leivontaan sain, kun istuin äitini keskeneräisen kääretortun päälle. Mummoni teki elämänuransa leipomossa ja oli myös kova leipomaan. Mummoni ja äitini luottoreseptejä varmasti ajallaan päätyy tänne, mutta toki omakin reseptikirja jo pullottaa, joten kokeillaampa täällä omiakin reseptejä sekä parhaimpia löytöjä netin sekä kirjojen kätköistä.

Haluan pitää tämänkin blogin suhteellisen iloisen rempseänä ja hymyn huulille tuojana, joten epäonnistumisiltakaan ei varmasti vältytä. Uskallan siis laittaa myös epäonnistuneista leivoksista ja ruuista kuvia, sillä eihän kukaan ole seppä syntyessään! Harjoittelemalla ja tekemällä oppii, ihan kaikessa.